| Ajankohtaista
Omakoti ja
omamökki messut 7.-10.04.2011 Helsingin messukeskuksessa VESMEC
mukana messuilla HaVeSu ry:n omamökki osastolla.
Vesmecin järjestämiä
jätevesijätjestelmien asennusnäytöksiä Biolan
kaivopuhdistamon asennusnäytös pidettiin 01.10.2009
Nummi-Pusulan Leppäkorvessa.
VESMEC järjestää
jätevesijärjestelmien asennusnäytöksiä
sekä jätevesipäiviä yhteistyökumppaneidensa
kanssa tulevan kevään ja kesän aikana. Seuraa sivujamme
tilaisuuksien paikoista ja ajankohdista ja tervetuloa keskustelemaan
kiinteistöllesi soveltuvimmasta ja edullisimmasta
jätevesiratkaisusta.

|
15.1.09.2009 HaVeSu ry:n
perustaminen
Vesmec mukana perustamassa Suomen
Fise-pätevät Haja-asutuksen Vesihuollon Suunnittelijat,
HaVeSu ry:tä. Yhdistys perustettiin 15.09.2009 Suomen LVI-liitto,
SuLVI:n -tiloissa Helsingissä. Yhdistys alkaa ajamaan
eteenpäin tietoa laadukkaan ja puolueettoman
jätevesisuunnittelun laadunparantamiseksi. Ainoa alalla oleva
suunnittelijan ammattitaidon varmistava Fise-pätevyyden suosio on
ollut heikkoa. Koulutettujen ja kokeneiden suunnittelijoiden puute on
aiheuttanut turhia kustannuksia.
Yhdistyksen sivut: www.havesu.fi
Fise-pätevyys: www.fise.fi
VESMEC suunnittelee ja asentaa sekä toimii
teknisenä neuvojana haja-asutuksen vesihuollon toteutuksissa.
Meiltä saat suunnittelun lisäksi avaimet käteen
kokonaistoimituksena suunnittelusta urakointiin ja
käytönopastuksesta huoltopalveluihin omakotitalon,
kesäasunnon, maitotilan, rivitalon, kyläyhteisön tai
mökkikylän järjestelmät. Samalla voimme tehdä
25-vuoden kokemuksella uudisrakennus-, remontti- ja LVIS- suunnitelmat
ja työt.
Asiantuntijapalvelumme
puh. 040 520 1348
Soita palveluumme arkisin klo 9 - 17 väillä niin annamme
vastauksia haja-asutuksen jätevesikäsittelyyn liittyviin
kysymyksiin sekä arvion mitä kiinteistönne
jätevesijärjestelmän uusiminen vaatii ja kustantaa.
|